otsikko_mauri.png
  • Henna Junnila

"JÄTÄ!"



Olimme eilen Maurin kanssa Porissa TVA:n Mielentilakurssilla. Kotiin ajaessani mietin, että minulla on käynyt aivan järjetön tuuri näiden kurssien ja treenien kanssa. Olen ilmoittanut Mauria sinne ja tänne kohtalaisen matalalla kynnyksellä ja joka kerta jännitän, että miten oma ajatusmaailmani kohtaa uuden vetäjän kanssa. Luokittelen itseni helposti kukkahattutädiksi ja kyseenalaistan nopeasti asioita, jotka eivät istu omaan ajatusmaailmaani. Eilinen jännitys oli jälleen aivan turhaa, sillä heti alusta asti vieras ihminen näki, mikä on meidän heikoin lenkki ja sain tähän heti konkreettisia neuvoja. Tuntuu, että sain taas jonkinlaisen rauhan itselleni.

Maurin kanssa kaikista vaikein asia tähän asti on ollut lelupalkkaus treenissä. Se ei ole missään kohtaa ollut täysin sujuvaa ja konfliktitonta. Tein treenejä pitkään pelkällä namipalkalla, koska se oli molemmille helppoa ja selkeää. Kun aloimme ottaa lelua mukaan, Maurilla alkoi aina välillä ”hirttää kiinni”, enkä saanut sitä aina kunnolla irroittamaan lelusta. Vaikka olemmekin löytäneet keinot konkreettiseen irroitukseen, tämä asia ei minun mielestäni ole tunnetilallisesti ratkennut, sillä edelleen päivästä / treenistä riippuen jossain kohtaa tulee se huippu, kun ”jätä” -käsky ei toimikaan ja fyysisen irroituksen jälkeen Mauri jää henkisesti kiinni leluun. Joka kerta, kun joudun ottamaan Maurin pannasta kiinni ja ”kuollettamaan” lelun saadakseni irroituksen, olen kokenut, että jotain jää hampaankoloon meille molemmille.




Olen koko ajan paininut saman ongelman kanssa, että taustalla on jokin konflikti, mitä en itse ymmärrä. Olemme purkaneet patoutumaa leikkimällä, leikkimällä ja leikkkimällä. On tehty pelkkiä irroituksia ja kahden lelun leikkejä. On vaihdettu lelua namiin ja parempaan leluun. Kahden lelun leikissä Mauri helposti arvottaa lelut, vaikka ne olisivat täysin samanlaisia. Kunnon ”tiltissä” on sama, vaikka tunkisin Maurille sisäfileetä suuhun. Irrallisissa tilanteissa kotona ja lenkillä Mauri luovuttaa kaiken laillisen ja laittoman ilman mitään ongelmaa, mutta jossain kohtaa kunnon leikissä tulee melkein aina se huippu, kun homma menee puuroksi. Olen lisännyt Maurin kanssa taisteluleikkejä ja purutyynyä ihan vain, jotta se saisi purkaa itseään. Olen kuitenkin koko ajan kokenut, että rajut leikit ovat jollain tapaa Maurille hieman stressaavia, mutta olen pistänyt sen lähinnä viretilan nousun piikkiin. Ja jatkanut.

Nyt päästäänkin siihen ongelmaan, eli todellisuudessa en olekaan ”purkanut” niitä patoutumia, vaan taistelu- ja vetoleikeillä onkin Maurin kohdalla ollut se patova vaikutus. Olen ollut niin puusilmä, että vaikka olen alusta asti ymmärtänyt, että Mauri leikkii oikeasti mielellään ihan itsekseen omalla hassulla tyylillään, niin olen silti jotenkin ajatellut, että Maurin ”kuuluisi” myös leikkiä isosti, hurjasti ja rajusti, koska Mauri on malinois. Leikkiikö Mauri muiden koirien kanssa isosti, hurjasti ja rajusti? Ei, Mauri on aina se, joka heittäytyy ensimmäiseksi selälleen maahan ja antaa muiden olla ”hurjia”. Leikkiikö Mauri itsekseen isosti, hurjasti ja rajusti? Ei, Maurin ehdoton lempileikki on ottaa narupallon narusta kiinni ja juosta isoa ympyrää niin, että pallo seuraa häntä sisäkaarteessa. Onko Mauri ylipäätään iso, hurja ja raju? Fyysisesti Mauri on iso, mutta sisimmältään hän on kaikkea muuta kuin hurja tai raju. Mauri on todella rauhallinen ja harkitseva, enkä muista, että hän olisi koskaan lähtenyt niin sanotusti haastamaan ketään tai mitään.

Ymmärsin nyt, että vaikka Mauri taistelee ja puree, kyseessä on enemmänkin viettien ohjaama toiminta, kuin rehellinen ”leikki”. Koska Maurilla on alusta asti ollut todella vahva tarve tehdä asioita oikein ja ajatuksella, heräsi itselleni nyt ajatus siitä, että Mauri saattaa tässä kehitysvaiheessa kokea pitkäkestoisen viettien ohjaaman toiminnan stressaavana, sillä eihän Mauri itse varsinaisesti ohjaa itseään veto- ja puruleikeissä, vaan toiminnat tulevat ”sieltä jostain selkäytimestä”. Tämä on tässä kohtaa täysin omaa spekulaatiota, mutta mitä enemmän olen asiaa pyöritellyt, sitä enemmän se on käynyt järkeeni ja vastannut kysymykseen, miksi meidän leikit ja lelupalkkaus tuntuu aiheuttavan konflikteja.




No mitä me sitten eilen teimme? Vaihdoimme palkkaustyylin heittoon. Sen sijaan, että olisin alkanut leikkiä Maurin kanssa lelulla, pallo lensikin kauemmas Maurin haettavaksi. Olemme tottakai tehneet pelkkää heittoa myös kotona, mutta olen niissäkin itse sössinyt palautuksen, sillä olen aina ottanut leluun kiinni ja alkanut palautuksen jälkeen leikkiä lelulla. Nyt en koskenut leluun ollenkaan, vaan joka palautuksessa Mauri toi lelun minulle ja sylki sen syliini tai jalkoihini. Ei puhettakaan, että minun olisi tarvinnut varsinaisesti edes pyytää häntä irroittamaan. Otin pallon vasta, kun Mauri sen ihan itse minulle luovutti ja palautuksen jälkeen tehtiin joko uusi treenipätkä tai heitin pallon suoraan uudestaan noudettavaksi. Useasta toistosta huolimatta Mauri ei tällä kertaa "napsahtanut" lainkaan, vaan luovutukset pysyivät yhtä luontevina alusta loppuun. Koin aivan valtavan valaistumisen, sillä tätä hän kotonakin harrastaa, eli hän tuo minulle leluja sohvalle, jotka minun pitäisi tuupata sohvalta alas, jotta hän voi taas noutaa ne. Arkikielessä kyseessä on varmaan jonkin sortin lievä ”pallohulluus”, mutta ymmärsin, että tässä on se Maurin täysin konfliktiton tapa leikkiä. Tässä leikissä on selkeä alku ja loppu ja Mauri tietää ihan tasan tarkkaan tämän leikin kaavan. Tämän lisäksi Mauri sai väliajat ulkoiluttaa palloa ympäri hallia itse ihan niin paljon, kuin se tykkäsi, enkä missään kohtaa vaatinut sitä keskeyttämään leikkiään, vaan se sai itse tarjota jatkoa tuomalla palloa.

Jostain syystä olen kokenut ongelmalliseksi myös tuon Maurin oman leikin keskeyttämisen treenin jatkamiseksi. Moni tuntuu kokevan asian niin, että ohjaaja määrää, milloin treenataan, eikä koira saa jäädä ”hillumaan” itsekseen lelun kanssa. Maurihan siis mielellään leikkii itsekseen ja jossain kohtaa sisimmässäni mietin, että jos koira jää mieluummin leikkimään itsekseen, kuin jatkaa treeniä (mistä se tietää taas saavansa palkan), tilanne ei ole silloin täysin selkeä. Aion jatkossa panostaa myös entistä enemmän siihen, että koira saa itse tarjoaa treenin jatkamista, sillä mielestäni se on ainut keino saada aidosti motivoitunut koira sen sijaan, että kalastelen koiraa pitkin kenttää / hallia jatkaakseni taas minun haluamaani treeniä.




Vaikka saalisviettikin on vietti, heitto ja nouto on huomattavasti lyhyempi kestoltaan, kuin varsinainen taistelu- tai puruleikki. Tunsin eilen samaan aikaan suurta helpotusta, mutta myös tietynlaista pettymystä itseeni. Vastoin normaalia tapaani, olen sinnikkäästi jatkanut jotain, mikä on tuntunut myös itsestäni hieman vieraalta ja ongelmalliselta, koska ”niin kuuluu tehdä”. Ei kuulu. Jos minun hurja malinois kokee tässä kohtaa olevansa enemmän noutaja, kuin hurja malinois, hän saa minun puolestani olla ihan juuri sitä, mitä itse haluaa. Tämä ei tarkoita, ettemme koskaan enää harrastaisi taistelu-, veto- ja puruleikkejä, mutta ainakin tässä kehitysvaiheessa jätämme ne palkkausmielessä tauolle, sillä tässä kohtaa niillä ei ole todellista palkkausarvoa. On paljon mahdollista, että kun tuo lapsukainen tuosta kasvaa ja kehittyy, ne alkavat tuntua luontevimmilta, mutta toistaiseksi teemme irroituksia esimerkiksi täysin erillisenä harjoituksena, ilman, että niillä on mitään tekemistä palkkauksen tai muun treenin kanssa.




Muistutuksena itselleni: Jokainen koira on yksilö ja parhaaseen lopputulokseen pääsemme, kun kysymme koiralta, mitä se haluaa. Sen lisäksi, että kuuntelemme koiraa, meidän pitää myös kuunnella itseämme, sillä jos jokin asia tuntuu aiheuttavan sisäistä ristiriitaa, yleensä siinä on jokin klikki. Me olemme kaikki erilaisia, niin koirat kuin ihmiset ja se on juuri hyvä niin. ❤️

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki